Erilaisia kosmetiikan sertifikaatteja, voiko niihin luottaa?

Kosmetiikan sertifioinnit: Vastuullisuutta vai viherpesua?

Erilaiset sertifikaatit ja labelit ovat yleistyneet kosmetiikassa viime vuosina. Nykyisin kosmetiikkapurkin kyljestä voi löytää useammankin eri merkinnän – joku kertoo vegaaniudesta, joku luonnollisista raaka-aineista, joku hajusteettomuudesta. Ihan samalla tavalla erilaisia sertifiointeja näkee myös ruokakaupassa. Ei ihmekään, että tavallisella kuluttajalla voi olla pää sekaisin kaikista labeleista ja merkinnöistä. Kasvanut sertifiointi- ja vastuullisuuslupausten määrä onkin selvä merkki siitä, että yritykest ovat huomanneet kuluttajien kiinnostuksen. Suomalaiset kuluttajat haluavat mielellään tehdä vastuullisia valintoja, oli sitten kyse kahvista tai kosteusvoiteesta. Suomalaisista jopa 65% sanoo vastuullisuden jossain määrin ohjaavan ostopäätöksiään (FIBSin kuluttajatutkimus kesäkuu 2022).

Sertifikaattiviidakossa voi siis helposti eksyä – Mihin voi luottaa ja mihin ei? FIBSin kyselyssä kuluttajien vastuullisten ostopäätösten haasteeksi muodostui etenkin epäilys vastuullisuuslupausten uskottavuudesta. Parhaassa tapauksessa sertifiointi kertoo todella kolmannen osapuolen suorittamasta valvonnasta tuotteen vastuullisuuteen liittyen. Valitettavasti kaikki merkinnät eivät kuitenkaan ole yhtä luotetettavia, sillä jotkut yritykset tehtailevat myös omia ”vihreitä logoja”, joiden tarkoituksena on antaa tuotteesta todellisuutta parempi kuva. Tähän voidaan pyrkiä tietoisesti erityisillä ”eco” ”plant-based” tai vastaavilla merkinnöillä, tai sitten yksinkertaisesti ihan vain korostamalla vihreää väriä pakkauksen visuaalisuudessa. Usein viherpesua on vaikea huomata tutustumatta tarkemmin pakkauksessa esitettyjen merkintöjen vaatimuksiin ja valvontaan.

Kuluttajan olisi siis Ideaalitilanteessa pysyttävä kärryillä kymmenien eri sertifiointien merkityksistä ja uskottavuudesta. Tämä ei ole helppo, eikä varmastikaan ihan realistinen tehtävä suurimmalle osalle kuluttajista. Onneksi EU on valmistelemassa Green claims -nimistä sääntelyä, jonka avulla pyritään kitemään perusteettomia vastuullisuusväitteitä pois markkinoilta. Tätä odotellessa listaamme kuitenkin viisi tunnettua ja uskottavaa kosmetiikan vastuullisuussertifikaattia, sekä mitä ne tarkoittavat:

 

Leaping bunny

Tämä merkki kertoo eläinkokeettomuudesta. Kosmetiikan eläinkokeet ovat kiellettyjä koko EU:n alueella, mutta mikäli yritys vie tuotteita Euroopan ulkopuolelle, voi se suorittaa eläinkokeita näillä markkinoilla. Esimerkiksi Kiina edellyttää kosmetiikan eläinkokeita Kiinan ulkopuolella tuotetulta kosmetiikalta. Leaping bunny -merkintä pakkauksessa takaa sen, ettei kosmetiikkaa valmistava yritys käytä eläinkokein testattuja raaka-aineita tai suorita eläinkokeita kosmetiikkatuotteilleen. PETA-sertifikaatti on samankaltainen kuin Leaping bunny, mutta sertifikaatit tarjoaa eri taho ja niiden hakuprosessit ovat erilaisia.

 

EcoCert

Ekologista kosmetiikkaa. Kansainvälinen luomujärjestö Ecocert voi myöntää merkinnän kosmetiikkatuotteille, joka täyttää sen asettamat tiukat vaatimukset: Vähintään 95 prosenttia kasviperäisistä ainesosista on luonnonmukaisia;  valmiste sisältää vähintään 20 prosenttia luonnonmukaisia ainesosia; tuotannossa kunnioitetaan ympäristöä, luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten terveyttä; ei käytetä petrokemiallisia ainesosia, parabeeneja, fenoksietanolia, hajusteita ja synteettisiä väriaineita; ja pakkaukset ovat kierrätettäviä. 

 

Fairtrade

Eettistä tuotantoa. Tiesitkö, että myös kosmetiikkatuotteita on saatavilla Reilun kaupan sertifioimina? Esimerkiksi erilaisia sheavoita sisältäviä voiteita ja deodorantteja sekä Reilun kaupan vaniljaa sisältäviä tuotteita voi ostaa Reilun kaupan sertifioimina. Reilu kauppa takaa raaka-aineiden jäljitettävyyden sekä sen, että raaka-aineen viljelijälle ja tuottajalle on maksettu reilua palkkio heidän tekemästään työstä. 

 

The Vegan Society

Vegaanista kosmetiikkaa. The Vegan Society on kenties markkinoiden vakiintunein vegaanisertifikaatti. Organisaatio tekee laajoja toimenpiteitä varmistaakseen, että sen merkinnän saavat tuotteet ovat 100-prosenttisesti vegaanisia. Merkintä on uusittava vuosittain, jotta varmistetaan tarkat ja ajantasaiset tiedot.

 

Natrue

Luonnonkosmetiikan merkintä. NaTrue on International Natural and Organic Cosmetics Associationin luoma luonnonkosmetiikan sertifiointijärjestelmä, jonka avulla säännellään ja suojellaan luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita. Merkinnän perustajiin kuuluu Euroopan johtavia luonnonkosmetiikkayrityksiä; Laverana/Lavera, Logocos/Logona, Primavera, Santaverde, Wala /Dr. Hauschka ja Weleda. 70% yrityksen tuotteista tulee täyttää sertifikaatin vaatimukset, jotta tuote voi saada sertifikaatin. 

 

 

Luonnonkosmetiikan sertifiointijärjestelmiä on tosin monia muitakin, esimerkiksi suomalainen FI-NATURA. Ongelmana näissä luonnonkosmetiikan sertifiointijärjestelmissä on ollut niiden paljous ja se, että niiden vaatimukset poikkeavat toisistaan, mikä sekoittaa sekä kuluttajaa että valmistajaa. Luonnonkosmetiikalle ollaan parhaillaan kehittämässä yhtenäistä määritelmää kansainvälisessä standardisointijärjestössä ISO:ssa.

Pelasta kosmetiikkaa COSSAn kanssa! Valikoimamme koostuu kotimaisten yritysten täydellisestä kosmetiikkahävikistä. Missiomme on olla kosmetiikkavastuullisuuden edelläkävijä tarjoamalla markkinapaikka hävikkivaarassa oleville tuotteille. Tuotesivuiltamme löydät myös tuotteiden sertifikaatit, jotta vastuullisempien ostosten tekeminen olisi helpompaa!

 

Sunnuntai,Maanantai,Tiistai,Keskiviikko,Torstai,Perjantai,Lauantai
Tammikuu,Helmikuu,Maaliskuu,Huhtikuu,Toukokuu,Kesäkuu,Heinäkuu,Elokuu,Syyskuu,Lokakuu,Marraskuu,Joulukuu
Lisää toivelistalleNäytä toivelistaniPoista toivelistalta
Ostoskori

Korisi on tyhjä.

Shoppaa tuotteita